Seiskapäivää-mies on kaverin kaveri (tai oikeastaan nyttemmin kaverin ex-kaveri), jonka kanssa kävin treffeillä pari viikkoa sitten. Seiskapäivää-mies on Seiskasta tuttu, mitä en kylläkään tiennyt deiteillä. Ja minulle on vieläkin vähän epäselvää, mitä hän tässä laatujulkaisussa on tehnyt, koska hän ei varsinaisesti ole mikään julkisuuden henkilö.

Seiskapäivää-mies tuli treffeille puoli tuntia myöhässä ja siihen päälle vielä kännissä. Hän oli vedellyt viskipaukkuja ennen deittejä – ilmeisesti naissukupuolen tapaaminen on niin jänskää, että alle pitää ottaa rohkaisua?

Hän ilmoitti heti alkuillasta, että ystäväni on ihastunut häneen. Kyselin hämmentyneenä, että miksihän tämä sitten yrittää parittaa meitä, jos on kerran itse ihastunut mieheen. Vastaukseksi sain, että tämä on miehelle vielä hieman epäselvää ja hän on miettinyt samaa kysymystä omassa pienessä päässään, mutta naiset ovat kuulemma kieroja ja ystävälläni on joku taka-ajatus asiassa. Joo.

Näimme seiskapäivää-miehen lauantaina Kallessa, jossa oli liikkeellä hyvinkin sekalainen seurakunta tuttuja miehiä Paperiteollisuusmiehestä alkaen. Ystäväni otti tämän Seiska-asian puheeksi, jolloin miehen kaveri tarrasi häntä kovakouraisesti käsivarresta. ”Etsä tajuu, että toi ei halua, että siitä asiasta puhutaan. Nyt turpa kiinni.” Arka paikka, voisi sanoa.

Menin miehen kanssa samalla taksilla kotiin, koska asumme samalla suunnalla. Ajatuksena oli tietysti maksattaa hänellä taksi  Heti alkumatkasta hän päätti antaa minulle palautetta taannoisista treffeistä. ”Mä ajattelin heti, että onpa söpö tyttö, mutta hirveen virallinen. Kato se on se sun ongelma, kun sä oot niin kauheen virallinen. Eksä vois vähän relata?”

Totesin tähän, että minäkin voisin ehkä mennä Seiskaan, jos vaikka saisin sieltä rentoa otetta elämääni. Osui ja upposi, urpo oli hetken aikaa hiljaa. (Tässä kohden annan itselleni ylävitosen.) Hän jatkoi kuitenkin edelleen samasta aiheesta eli mollasi luonnettani ja persoonallisuuttani – koska luonnollisesti tämän rakentavan palautteen jälkeen persoonani muuttuu täysin ja minusta tulee rento ja letkeä Bob Marleyn hengenheimolainen.

Päässä napsahti. Totesin, että ihminen joka tulee treffeille A) puoli tuntia myöhässä B) kännissä C) deittien aikana puhuu paskaa yhteisestä ystävästämme, ei todellakaan ole oikea henkilö antamaan minulle palautetta. Hän tuijotti minua suu auki ja totesi, etten liiemmin taida pitää hänestä. Tämä tuli hänelle täydellisenä yllätyksenä, koska yleensähän naiset palvovat maata hänen jalkojensa alla. (Not.)

Vaikka hän oli jo aiemmin oma-aloitteisesti myöntänyt, että käyttäytyi epäkorrektisti yhteistä ystäväämme kohtaan, nyt hän kiisti kaiken. ”Siis täytyyhän sun saada tietää tollanen asia, kun me ollaan treffeillä.” Juu ei täydy, eikä varsinkaan ensitreffeillä. Eikä etenkään silloin, kun ihastuminen on narsistisen ihmisen harhaisen mielen tuotos.

Jatkoimme aiheen parissa koko taksimatkan ajan. Jossain vaiheessa hän kysyi todella ärsyttävällä äänellä, että olenko kenties mustis. Mustis?? V...tu mustis? Pyysin, että hän ottaisi päänsä pois perseestään, jotta hän näkisi vähän pidemmälle. Se taisi kyllä jäädä sinne vielä taksimatkan jälkeenkin, joten näkökyky ja ajattelu on edelleen hieman rajoittunutta, uskoisin.

Ja tässähän ei ollut vielä kaikki: kun tulimme hänen talonsa eteen, hän pyysi minua yöksi luokseen. Kyllä, luitte oikein. Siis kaiken juuri käymämme keskustelun jälkeen. Kun totesin, että näin ei tule tapahtumaan, hän pyysi, josko voisin edes suudella häntä suulle. En suudellut vaan ajelin taksilla kotiin, ja mietin, että mistä näitä miehiä oikein tulee.