Sen lisäksi, että olen saanut netissä miehiltä tarjouksia, joissa nämä ovat valmiita maksamaan seurastani, eräs mies on ehdottanut minulle – edelleen siellä netissä – että ostaisin häneltä seksiä. Mies oli laittanut saman viestin myös muutamalle ystävälleni saman deittiportaalin kautta.

Mies kertoo viestissään, että hän tarjoaa kaiken kivan lisäksi seksiä minne vaan ja mainostaa, että kyseessä on erilainen kokemus, josta kannattaakin juuri sen vuoksi maksaa, vaikka yleensä saisikin ilmaiseksi. Hinnan osalta hän ilmoittaa, että alle 200 euron ei irtoa, mutta yli 300 sadalla eurolla pano voisi jo toteutua. Ja ilmeisesti myös se tarkemmin määrittelemätön ”kaikki muu kiva”.

Mieheltä saisi myös hellyyttä, läheisyyttä ja kuuntelevat korvat, joista me epätoivon korventamat sinkkunaiset luonnollisesti olisimme valmiita maksamaan päälle 300 euroa. Suuseksi ei kulma onnistu, koska kieli väsyy käytössä, mutta jortikka taipuu joka reikään.

Viestin vastaanottajista päätellen mies on tehnyt jonkunlaista alustavaa seulontaa sen suhteen, kenelle hän on viestin lähettänyt. Epäilen suuresti, että keski-ikäiset tai sitä vanhemmat tädit eivät ole tätä myyntikirjettä saaneet. Pidän liiketoimintaideaa kaikkinensa hieman ontuvana.

Ottaen huomioon, että viestin saaneet ystäväni ovat kolmekymppisiä, kohtuullisen viehättävän näköisiä ja hoikkia naisia, oletan että viesti on lähtenyt vain naisille, jotka miellyttävät miehen silmää. Nyt päästäänkin sitten itse kysymykseen eli kuinka moni edellä mainitut kriteerit täyttävä nainen olisi valmis maksamaan seksistä yli 300 euroa? Tai edes sitä yhtä euroa?

Viestinsä lopussa mies toteaa, että aluksi tarjous saattaa loukata, mutta muutaman päivän kuluttua se voi tuntua jo hyvinkin kiihottavalta. Ehkä housuni kostuvat jo huomenna? Sitä odotellessa taidan kuitenkin kaivaa kaapista paristoilla toimivan delfiinini