Suuntasin optimistisesti perjantai-iltana jälleen yksille nettideiteille. Tapasimme Kaisaniemessä, koska sieltä löytyy kuulemma paljon hyviä kahviloita. Mieleeni ei tullut yhtään, mutta odotin mielenkiinnolla, mihin mies aikoi minut viedä.

Tapaamispaikalla odotti hermostuneen oloinen kundi, joka rupesi kyselemään, mihin menisimme kahville. Totesin, etten tiedä yhtään kahvilaa lähistöllä ja pyörittelin jo samalla silmiäni itsekseni – tää on taas niin tätä. Lähdimme kävelemään Mikonkatua eteenpäin ja Kaivokadun kulmassa huomasimme, että vähän matkan päästä löytyy sekä Wayne's Coffee että Robert's. Sinne siis.

Menimme ensin Väinöön. Jonossa kysäisin mieheltä, pitäisikö jomman kumman mennä istumaan paikan ainoaan vapaaseen pöytään, jottei kukaan vie sitä nenämme edestä. Mies rupesi katselemaan hermostuneesti ympärilleen ja totesi sitten, että pöytä on liian lähellä ulko-ovea. ”Mä en tykkää istua ulko-oven lähellä.” Ihanan neuroottista.

Vapaa pöytä oli siis parin metrin päässä ovesta, mutta se ei miehelle kelvannut, joten jouduimme siirtymään viereiseen Robertsiin. Tässä vaiheessa mies vielä tokaisi, että kävelymatkamme varrella olisi kulma ollut kiva kahvila, jossa hän on käynyt ennenkin, mutta ei ehkä kannata enää lähteä takaisin sinne. No niin. Olisiko siitä kahvilasta voinut mainita siinä vaiheessa, kun kävelimme siitä ohi? Etenkin, kun olimme erityisesti etsimässä kahvilaa?

Robertsista löytyi vihdoin miehen laatuvaatimukset täyttävä pöytä. Menimme tiskille, ja hän tilasi kaksi kuppia kahvia. Luulin kuulleeni väärin, etenkin kun tarjoilija nosti pöydälle vain yhden kupin ja ryhtyi täyttämään sitä. ”Jätetäänkö sulle maitovaraa”, mies kysyi. Totesin, etten juo kahvia ollenkaan ja tutkin samalla teelistaa.

Tässä vaiheessa kahvia oli kaadettu vasta yksi kupillinen, joten olisi ollut kohtuullisen helppoa perua toinen kuppi. Mies kuitenkin tuijotti hiljaa, kun tarjoilija nosti pöydälle toisen kahvikupin ja täytti sen. Tämän jälkeen totesin, etten valitettavasti kuullut, että hän tilasi kaksi kuppia kahvia ja että aion tilata teetä – koska, kuten olin jo kertaalleen todennut, en juo kahvia ollenkaan. Nyt alkoi lopulta tapahtua – mies kysyi tarjoilijalta, josko toisen kahvikupin voisi vielä perua.

Ihanan kohteliasta tilata seuralaiselle juomia kysymättä yhtään, mitä tämä mahdollisesti haluaa juoda. Ja ei, en tavannut tätäkään miestä toista kertaa. Neuroottiset, epähuomaavaiset ja epävarmat miehet eivät valitettavasti tee minuun minkäänlaista vaikutusta. Ehkä seuraava deitti on jo se oikea?