Tilastojen mukaan noin 60 prosenttia työikäisistä miehistä on ylipainoisia. Ja edelleen tilastojen mukaan, hieman lähteestä riippuen, suomalaisten miesten keskipituus on noin 178-181 senttiä. 

Tässä valossa olisikin kiinnostavaa tietää, miten ajaudun aina treffeille tilastopoikkeamien kanssa. Tapaamani miehet kun ovat pääsääntöisesti olleet 170-175-senttisiä, painoltaan noin 60-68-kiloisia pulkannaruja. Valitettavasti tähän kategoriaan istuvat miehet eivät uppoa minuun yhtään. Pieni ylipainokaan ei haittaa - sillä edellytyksellä, että sitä ei ole niin paljon, että miehen vehje hukkuu rasvakerroksen alle ja lähetyssaarnaaja on täysin poissuljettu vaihtoehto.

Olen itse muutaman sentin pidempi kuin suomalaisnaiset keskimäärin. Kun tähän vielä yhdistää korot, 175-senttisestä miehestäkin tulee auttamattomasti liian lyhyt. 178 senttiä olisi jo kelvollinen miehen mitta. Jos miehen pää ulottuu kainalooni asti, se ei vaan toimi. ”Kulta voitsä lohduttaa mua?” ”Joo, paina vaan pääsi tähän mun rintojen väliin, niin mä pidän sua hyvänä.” Joo ei. Toisekseen olen normaalipainoinen, mutten kuitenkaan hentoinen tai siro, joten tunnen itseni amatsoniksi näiden laiheliinien rinnalla.

Luin muuten hiljattain jostain, että reilusti ylipainoisten miesten pippeli lyhenee, koska osa varresta jää rasvakerroksen sisään. Tämä on täysin järkeenkäyvää.  Lukiessani mietin, että tämän jos jonkun kuvittelisi olevan riittävä sysäys laihdutuskuurin aloittamiselle – jalkojen välistä löytyvä heiluri kun tuntuu monelle miehelle olevan se suurin ylpeyden aihe, jonka kuvia on kiva lähetellä ympäri kyliä, vaikkei kukaan ole niitä pyytänytkään nähtäväkseen.

Olen viimeisen parin vuoden aikana käynyt treffeillä noin parinkymmenen miehen kanssa. Yksi heistä oli ylipainoinen (mutta edelleen liian lyhyt) ja kolme tuota sopivaa keskiluokkaa sekä vartalonsa että pituutensa puolesta. Näistä kolmesta sopivasta kaksi ilmoitti ensideittien jälkeen, etteivät he halua tavata minua uudestaan. Niiltä lyhyiltä ja hinteliltä sen sijaan tulee aina deittien jälkeen innostunutta viestiä ja ehdotuksia uudesta tapaamisesta. Miten tämä voikin olla näin vaikeaa? Miksi minusta on tullut pulkannaru- ja pygmi-magneetti?