Olisihan se pitänyt arvata, että tavarataloon deittinsä vievä mies ei ole se oikea minulle. Jessus. Paikan päälle ilmestyi peräkammaripoika, joka voitti tyylissä jopa pusakkamiehen. Miehellä oli liian lyhyet puvun- tms. housut, jotka istuivat huonosti ja joiden vyötärö kohosi korkealle navan yläpuolelle, lähelle kainaloita. Housujen sisään hän oli tunkenut vaaleansinisen, lyhythihaisen kauluspaidan, joka ei myöskään istunut hyvin, ja koko komeuden kruunasi sininen fleece-takki. Aurinkolasit keikkuivat ah niin trendikkäästi kaulassa – onhan ne sankoihin kiinnitettävät narut kyllä tosi käteviä. Seitsemääkymppiä lähentelevä isänikin taitaa käyttää niitä. Luonnollisesti miehellä oli myös kännykkävyö – käytännön miehiä siis!

Tyyliltään hän muistutti keski-ikäistä taksikuskia – been there, done that! Miksi kolmekymppiset miehet haluavat pukeutua samalla tavalla kuin 50-70-vuotiaat (huonosti pukeutuvat) ukot? Pusakkamies kuului samaan sarjaan – aikuisten oikeasti luulin häntä ensi taksikuskiksi ennen kuin selvisi, että joudun treffeille hänen kanssaan.

Miehellä oli lisäksi paha puhevika. Sillehän ei tietysti voi mitään, mutta se oli kyllä piste iin päälle. Koko paketti oli kuin suoraan 70-luvun Suomesta, tarkemmin ottaen maaseudulta. Mies käytti muun muassa hissistä sanaa ”elevaattori”. Hetkittäin minusta tuntui siltä, että istumme jossakin takahikiällä Irman kotileipomossa tai Teboilin huoltamolla, jossa ovesta sisään kantautuva lannan tuoksu siivittää keskusteluamme, ja olisin riiannut kylän ainoaa poikamiestä, sitä poikkeusta, joka ei lähtenyt kaupunkiin opiskelemaan, joka edelleen asuu äitinsä luona, viljelee maata ja puhuu leveällä murteella eikä ole uudistanut vaatekaappiaan sotien jälkeen. Mitä sitä suotta, pellolla ne kengät joka tapauksessa tahraantuvat lantaan. Voihan elevaattori.

Jos yllämainittuja epäkohtia ei oteta huomioon, mies oli kiltin oloinen, herttainen ja puhelias, joskin todella omalaatuinen. Valitettavasti herttaisuus ei riitä, jos on putkahtanut paikan päälle aikakoneella Ylä-Perniöstä ja elää omassa pienessä maailmassaan, johon muilla ei ole asiaa. Vaikutti siltä, että hänellä ei juuri ole sosiaalista elämää työpaikan ulkopuolella. Hän puhui lähinnä työkavereistaan, joista hän käytti nimitystä ”toverit”. Olimmekin siis yllättäen siirtyneet  70-luvun Ylä-Perniöstä 70-luvun Neuvostoliittoon, rattoisaan kommuuniin.

Ihmisten huijaaminen deiteille muun muassa harhaanjohtavilla profiilikuvilla ja -teksteillä pitäisi olla laissa kiellettyä. Tapaaminen oli yhdistelmä hukkaan heitettyä rahaa, aikaa ja vaivaa. Itse asiassa jos tarkkoja ollaan, niin kyllähän laki määrittelee, että tuotteen harhaanjohtava markkinointi on kiellettyä. Mielestäni kuluttajavirastoihin pitäisi perustaa erillinen virka, jossa toimivat puuttuisivat epämääräisiin treffi-ilmoituksiin ja jakelisivat rangaistuksia väärinkäytöksistä. Deittipoliisi?

Eiliset treffit pääsevät Top 3 huonointa -listalle, mutta eivät kuitenkaan ykköseksi. Ykkössijaa pitää edelleen pusakkamies, joka rupesi ruikuttamaan ja inisemään paljastaen samalla oman huonon itsetuntonsa – yksi pahimpia mokia, mitä ensideiteillä voi tehdä!