Nelosen laadukkaassa 4D-sarjassa esiteltiin tällä viikolla miehiä, jotka haluavat siipakseen robotin eli fembotin. Juuri se sarja, jota sinäkin katsot välillä salaa. ”Mies, joka rakastui naapurin koiraan” / ”Tyttö, jonka sieraimesta kasvaa huulipunapuikko – lääkärit ihmeissään” / ”Sisäänpäin vetäytyvät penikset” - näin muutamia esimerkkijaksoja mainitakseni. Uhrasin tunnin elämästäni voidakseni raportoida robottirakkaudesta teille, hyvät lukijat. Saako tästä jotain plussapisteitä?

Jaksossa esiteltiin pari miestä, jotka kehittelevät tahoillaan robotteja parisuhdetarkoituksiin sekä muutama mies, joilla on robotti-fetissi ja jotka odottavat kunnollisen kumppanin valmistumista kuin kuuta nousevaa. Yksi miehistä oli juuri jätetty eikä hän halunnut enää saada siipeensä. Melko surullista oikeastaan. Yhtä oli kouluaikoina kiusattu ja huonosta itsetunnosta johtuen naiset karttavat häntä – tämä oli ainakin miehen oma selitys sille, miksi robotit kiinnostavat enemmän kuin elävät ihmiset. Asiantuntija kertoi ohjelmassa, että miesten yleisimpiä fantasioita on, että nainen on alistettavissa ja hallittavissa, ja fembotit palvelevat juuri tätä tarkoitusta.

Yksi miehistä oli parisuhteessa ja photoshoppasi vaimonsa kuvia robottimaiseksi sekä laittoi tämän hypnotisoijan avustuksella leikkimään robottia makuuhuoneessa. ”Kun aamulla palaamme kuvauspaikalle, Pertti ja Irma ovat leikkineet koko yön robottileikkejä”, selostaja kertoo. Vau. Huvinsa kullakin. Itse pidän oikeastaan enemmän nukkumisesta. 

Fembotithan ovat kyllä tosi käteviä. Hyviä puolia mm.:

  • Ei sukupuolitauteja. Jos tartuntoja tulee, ne todennäköisesti ovat peräisin jostain muualta. Huono hygienia voi tosin aiheuttaa tulehduksia tai muuta epämiellyttävää. Onneksi ainakin jaksossa esiteltyjen fembottien mukana tulee kätevä puhdistussetti.
  • Luotettava. Ei juorua kirjanpidon Riitalle ja aulan Katrille panneensa sinua pikkujouluissa eikä kerro samalla, että pippelisi on melko pieni.
  • Uskollinen. Ei todennäköisesti lähde toisen miehen matkaan.
  • Ei nalkuta. Antaa miehen katsoa rauhassa jääkiekkoa eikä valita, että olet juonut liikaa olutta. Hymyilee tyytyväisenä tilanteessa kuin tilanteessa.
  • Aina valmis. Ei vaadi lämmittelyä eikä pode päänsärkyä.
  • Kasvot ja iho ovat irrotettavissa, samoin hiukset. Oletko kyllästynyt blondeihin? Ei hätää! Vaihda tilalle tummempi iho, eksoottiset kasvot ja uusi tupee! Anna-Riikka muuttui tuliseksi kuubattareksi lähes nanosekunneissa. Vaihtelu virkistää.
  • Ei todennäköisesti torju sinua. Toimintahäiriöt mahdollisia, samoin patterin loppuminen. Elinvuosissa luultavasti lyhytikäisempi kuin elävä kumppani, mutta uuteen on helppo vaihtaa eikä hautajaisiakaan tarvitse järjestää säädyllisestä suruajasta puhumattakaan.

Sarjassa esitellystä Roxxxystä löytyy lisätietoja täältä. Samasta lähteestä löysin tiedon, että roboteille on kehitelty myös erilaisia luonteenpiirteitä ja mieltymyksiä:

  • Frigid Farrah on ujo
  • Wild Wendy on seikkailunhaluinen
  • S&M Susan toteuttaa sm-fantasioita
  • Young on “barely 18″ ja haluaa että sitä opetetaan
  • Mature Martha on kokenut ja opettaa omistajaansa


Panisitko? Jos olisin mies, niin saattaisin jättää väliin.

Miksi puhun pelkästään miehille tarkoitetuista roboteista? Ohjelmassa kerrottiin, että ensinnäkin robottifantasia on yleisempi miehillä, ja toisekseen naisia yleensä kehotetaan tukahduttamaan tämä fantasia, koska naiset kaipaavat muutakin kuin nopeaa purkautumista. Jaksossa puhunut asiantuntija myös kertoi, että toisin kuin naisille, miehille kokeilunhalu sallitaan.

Olemme siis epätasa-arvoisia tässäkin suhteessa. Sama asenne näkyy tosielämässä myös siinä, miten pelimiehiä ja vastaavalla tavalla käyttäytyviä naisia kohdellaan. Pelimiehet ovat jonkun sortin sankareita – ehkä joku saattaa heille hymähdellä, mutta enimmäkseen hyväntahtoisesti. ”Lauri on semmonen pelimies, hehe.” Mikäli naisella on useita seksikumppaneita, hän on automaattisesti halpa. ”Kertulla oli taas uusi mies viime viikonloppuna.” (Lausutaan kohotettujen kulmien ja aavistuksen halveksivan hymyn kanssa.)

Naiset älkää hätääntykö! Jaksossa esiteltiin myös miespuolinen robotti, joka jopa harrasti seksiä fembotin kanssa. Kummallakin osapuolella tosin oli vaatteet päällään. Liikehdintä oli vielä aika mekaanista, mutta robotteja parannellaan koko ajan. Ja niillä on kulma aidontuntuinen kieli! Miesrobotin ehdottomia plussia ovat:

  • Ei jätä vessanpöntön kantta auki
  • Et joudu pesemään miehen kalsareita eikä sen kanssa tarvitse riidellä siivousvuoroista. Ehkä hamassa tulevaisuudessa tulemme näkemään myös siivoustaitoisia robotteja, jolloin me naiset voimme nostaa jalat ylös, juoda lasin viiniä ja nauttia yläosattomista, siivoavista roboteista?
  • Se ei koskaan tule liian aikaisin eikä jynssää liian pitkään. Sen kieli ei väsy eikä se valita, jos olet unohtanut sheivata.
  • Sen saa toimintakykyiseksi nappia painamalla. Se ei kärsi erektiohäiriöistä eikä vetoa päänsärkyyn (pihtareita löytyy miehistäkin).
  • Se ei ole kateellinen siitä, että sinulla on suuremmat tulot ja korkeampi koulutus.
  • Se ei petä sinua pikkujouluissa sinua kymmenen vuotta nuoremman sihteerinsä kanssa eikä kouri alaistensa takapuolia firman risteilyllä.
  • Se ei katsele muiden naisten perään eikä sinun tarvitse tapella sen kanssa kaukosäätimestä, kun toiselta kanavalta tulee Täydelliset naiset ja toiselta jalkapallo-ottelu.
  • Se ei piereskele.
  • Se ei tee ylitöitä eikä lähde Penan ja Jallun kanssa ”nopeasti yksille”.
  • Se ei osta joka vuosi uutta autoa eikä säilytä Bilteman kuvastoa vessan lattialla.
  • Sillä ei ole häiriintyneitä sukulaisia, jotka häiritsevät elämäänne. Samaa pätee luultavimmin myös fembotteihin.

Omalle robotilleni tulee ehdottomasti Brad Pittin kasvot ja vartalo sekä vaihtonaamariksi Jake Gyllenhaal! Voi kun se vielä oppisi tuomaan kuumaa mehua sänkyyn, kun olen sairas ja toimimaan avecina edustustilaisuuksissa. Siinä olisi Kirsti-tädillä ihmeteltävää seuraavassa sukukokouksessa! Vieläköhän illan aikana kuuluisi sama vanha ”millon häitä tanssitaan” tai ”koskas sitä jälkipolvea on tulossa”? Jos olen sinkku vielä kymmenen vuoden päästä, ”malebot” alkaa olla tutustumisen arvoinen vaihtoehto.

Jos joku on kiinnostunut katsomaan koko dokumentin, jakso on vielä toistaiseksi nähtävissä Nelosen ruutu.fi:ssä

Robyn tuntee ilmeisesti jonkunasteista kiintymystä robotteja kohtaan, koska naisen repertuaarista löytyy ainakin seuraavat kappaleet: 

 

P.S. Liviltä alkaa ensi keskiviikkona Miten löytää kunnon mies -ohjelma, jossa 37-vuotias brittinainen etsii itselleen 10 viikon ajan miestä kaikin mahdollisin keinoin. Sarjan päätyttyä nainen oli kuulemma lähes burnoutin partaalla ja lähti vuodeksi pois kotimaastaan. En yhtään ihmettele. Kyllä deittailu syö naista.