”Villi” sinkkukesäni koostuu kaksista deiteistä. Heinäkuussa tapasin netissä miehen, joka halusi viedä minut treffeille Linnanmäelle. Sehän passasi! Pääportin edessä minua odotti raamikas herra, joka kuitenkin oli jotenkin todella gay. Pumpattu mies, joka oli pukeutunut valkoisiin tiukkoihin farkkuihin, italialaisiin ”jalantappajiin” (siis niihin tyylikkäisiin nahkakenkiin, joita käytetään usein puvun kanssa) sekä turkoosiin – luonnollisesti tiukkaan t-paitaan. Pohdin koko parituntisen ajan, mitä hän tekee kanssani. Etsii kulissiavioliittoa? Ei uskalla tulla ulos kaapista? Ei ole vielä löytänyt itseään?

Elokuun alussa sain viestin varsin lupaavan tuntuiselta kaverilta. Pitkä, tumma, komea ja fiksu. Paitsi että livetapaamisessa selvisi, miksi mies oli lähettänyt itsestään kauempaa otetun kokovartalokuvan. Hänellä oli ruma suu ja isot hampaat, jotka tursusivat ihmisten ilmoille aina, kun hän avasi suunsa, siis sen ison. Suu oli hevosmaisen turpea ja veti väistämättä huomion puoleensa. Hyi, ruomin itseäni. Ei saa olla nirso. Mies olisi ollut varsin mukiin menevä ilman pientä kauneusvirhettä. En minäkään ole täydellinen. Niinpä päätin antaa hänelle mahdollisuuden.

Lähetin pari päivää tapaamisen jälkeen tekstarin, jossa kiittelin deiteistä ja kyselin, olisiko hänellä kiinnostusta tavata uudestaan. Ilmeisesti ei, sillä vastausta ei ole kuulunut tähän päivään mennessä. Mutta hei, toivo elää vielä. Ehkä hän on maailmanympärimatkalla ja unohti puhelimensa kotiin. Ehkä hän katkaisi jalkansa ja kätensä ja joutui siihen päälle vielä umpisuolileikkaukseen heti treffien jälkeen, makaa vieläkin sairaalassa ja miettii, että toivottavasti se ihana tyttö ei ole vielä löytänyt sitä oikeaa, koska hän aikoo ehdottomasti tarttua puhelimeen heti, kun kädet vapautuvat kipsistä. Tai sitten hänet on kidnapattu ja hänen ainoa tavoitteensa on päästä vapauteen mahdollisimman pian, jotta hän voi lähettää minulle tekstarin ja pyytää minua uudestaan treffeille. Tai sitten ei.

Viime viikolla kirjoittelin erään, melko nörtähtävän, jos mukavanoloisen herrasmiehen kanssa. ”Mä annan tollekin mahdollisuuden”, ajattelin. Vaihdoimme muutaman viestin, ja lopulta mies ehdotti livetapaamista. Mikä jottei, innostuin. Kirjoitin valmiiksi viestin, jossa ehdotin tapaamisajankohtaa ja -paikkaa ja painoin lähetä-nappia. Mitä tapahtuu? Ohjaudun sivulle, jossa kerrotaan, etten voi lähettää ko. nimimerkille viestiä, koska hän on torjunut minut. Torjunut? Mitä oli tapahtunut hänen muutamaa tuntia aiemmin lähettämänsä viestin jälkeen, jossa hän ehdotti tapaamista? Hän oli käynyt katsomassa uudestaan profiiliani ja todennut, että ”en mä sittenkään ton kaa”, ja painanut torju käyttäjä -nappulaa? Hän oli tavannut elämänsä naisen eikä halunnut häiriötekijöitä uuteen elämäänsä? Hän oli sittenkin päättänyt ryhtyä munkiksi eikä halunnut altistua houkutuksille?

Miehet, kaikkien näiden vuosien jälkeen en vieläkään ymmärrä teitä. 

..ja pakastimessa purkkeja viis..