Tapasin viime viikonloppuna Teatterissa mukavan miehen. Pitkä, tumma, kivan näköinen, kohtelias, fiksu. Tai niin ainakin luulin. Keskustelimme Kellobaarissa ehkä tunnin ajan, ja lopulta ilmoitin, että lähden etsimään itselleni taksia ja suuntaan kotiin. Mies laittoi käden reidelleni ja tokaisi, että ”ethän sä vielä mihinkään lähde, nyt lähdetään yläkertaan bilettämään!”.

Tuumasta toimeen. Jäin jälkeen, koska juutuin kassajonoon maksamaan yläkerran sisäänpääsymaksua. Kun pääsin portaat vihdoin ylös, miestä ja tämän kaveria ei näkynyt missään. Ystäväni varasi meille pöytää samalla, kun lähdin kiertämään paikkaa. Kundit olivat kadonneet kuin maan nieleminä. Istuimme hetken pöydässä, ja päätin kiertää baarin vielä kertaalleen.

Vihdoin tärppäsi. Mies tuli minua vastaan ja kysyi, ottaisinko skumppaa. Hän meni tiskille, ja lähdin sillä aikaa hakemaan ystävääni pöydästä, jonne oli hänet jättänyt. Kun tulimme takaisin, mies oli taas kadonnut. Hänen kaverinsa sen sijaan seisoskeli nurkkapöydän ääressä, jonka päällä lepäili myös kaksi koskematonta lasillista kuohuvaa. Pöydän ääreltä löytyi muutakin – kaksi hyvännäköistä, itsevarmaa, iloista suomenruotsalaista prinsessaa! Trevligt!

Menimme istumaan vähän matkan päähän, ja miehen kaveri huikkasi minut pöytään. ”Tässä on tää sun kuohari. Erkki on taas kadonnut johonkin, se on sellasta menevää sorttia. Kyllä se varmaan kohta tulee!” Tilanne oli todella absurdi. Seisoin kuohari kädessäni keskellä seuruetta, johon kuuluivat siis alakerrassa tapaamani miehet, iskukohteen yrityksenä olevat prinsessat ja minä viidentenä pyöränä, muka tajuamatta, että tilaisuuteni oli livahtanut karkuun nopeammin kuin piikkikorko altani viime viikolla, kun kaaduin jäisellä kadulla selälleni. Olin taas kerran ehdottoman väärässä paikassa, ehdottoman väärään aikaan.

Minä, lättäjalkainen suomalainen, sekoitus savolaista ja pohjois-karjalaista verta, päälläni Vero Modan alennusmyynneistä ostettu halpa trikoomekko ja jalassani nilkkurit, jotka olin hankkinut Seppälästä Stockan kanta-asiakashintaan. Takapuolessa ja –reisissä selluliittia. Böönilla oli kiharretut nutturat ja tiukat, satiiniset kotelomekot, treenatut reidet ja pohkeet, rakennekynnet sekä isin maksamat kiiltonahkasaappaat, jotka oli todennäköisesti hankittu Nina’s –liikkeestä.

Kaikki muut puhuivat ruåtsia, ja minä hymyilin kauniisti ja yritin näyttää siltä, että muka ymmärtäisin jotain. Puhuivat varmasti sivistyneitä, ehkä Bo Karpelanin runoista tai sitten siitä, miten ihanaa purjehdussäätä seuraavaksi viikoksi on luvattu. ”Jå-å”, nyökyttelin ja nielin karvasta palaa kurkustani saamalla, kun yritin olla tuntematta hienoista alemmuudentunnetta kovinkaan hyvin siinä onnistumatta. Hörpäisin pari kulausta lasistani ja häivyin, ennen kuin Erkki (nimi muutettu) palasi takaisin. Tilanne oli riittävän kiusallinen jo sellaisenaan.

En taaskaan ymmärrä miehiä, mutta siinä nyt ei ole mitään uutta. Miksi? Miksi minua pyydetään ylös bilettämään (muistakaa miehen käsi polvellani sanojen tehosteena), jos tarkoituksena on heivata minut portaissa ja etsiä tilalle suomenruotsalainen prinsessa kotelomekossaan? Miksi, jos olen ilmoittanut lähteväni etsimään taksia? Eikö tässä vaiheessa olisi ollut helppoa tokaista, että ”ok, me lähdetään tonne ylös, nähdään!” ja häipyä? Olisin nimittäin aikuisten oikeesti lähtenyt sinne taksijonoon sen sijaan, että maksoin yläkerran sisäänpääsymaksun ja hankin itselleni elämäni krapulan (se viimeinen on aina liikaa, niin tälläkin kertaa). Miehet, odotan mielenkiinnolla kommenttejanne!

P.S. Erkki, et tiedä mitä menetät! Olen oikeasti hauska, fiksu ja aito ihminen! Yleensä myös pukeudun paremmin. En tiedä, mitä mielessäni ylipäätään liikkui, kun lähdin Teatteriin siinä trikoomekossa. Tai oikeastaan tiedän – meidän ei alun perin pitänyt mennä Teatteriin. Isäni ei omista purjehdusvenettä, mutta sillä Busterillakin on ihan kiva surrata Helsingin saaristossa aurinkoisena kesäpäivänä! Enkä ehkä kommunikoi sujuvasti toisella kotimaisella, mutta osaan tilata viiniä italiaksi (uno litro vino della casa, per favore), kysyä tietä ranskaksi (pour aller à ce monastère, s'il vous plait) ja ostaa vaatteita saksaksi (ich möchte diese Lederhosen, bitte)!