Kolmenkympin kriisin tunnistaa siitä
ettei maastoauto Fredal’ yksinään riitä
Etsii stressipäissään itsellensä puolison
kun pelkää että hedelmällisyys koht’
ohi on
(Chisu: Kriisit)

Käyn vuosittain samalla naistenlääkärillä vuositarkastuksessa. Viime vuosina keskustelu on sujunut vastaanotolla samaa rataa.

Lääkäri: ”Mitä kuuluu?”
Minä: ”Ihan hyvää, kiitos.”
Lääkäri: ”Oletko parisuhteessa?”
Minä (tuntien jostakin käsittämättömästä syystä lievää häpeää, kun vastaukseni on vuodesta toiseen sama): ”En.”

Tämä vuosi oli ensimmäinen, kun sain kuulla hienovaraista vihjailua siitä, että biologinen kelloni tikittää kovempaa kuin aiempina vuosina, ja minun kannattaisi vakavasti harkita sen kuuntelemista. ”En suosittele kenellekään lapsenteon lykkäämistä 40 ikävuoteen. Eli kun sitten kohtaat jonkun kivan kaverin, älä jää aikailemaan tämän asian kanssa.”

Nyökyttelin nöyränä. Hei, ei se ole niin helppoa! Lääkäri hyvä, oletko itse käynyt nettitreffeillä tai sinkkubileissä? Potentiaaliset suvunjatkajat ovat siellä harvassa, joskin tarjonnan perusteella lapsesta tulisi todennäköisesti matemaattisesti lahjakas.

En kiellä, ettenkö olisi uhrannut asialle ajatustakaan. Fakta on, että jos kohtaankin ihanan miehen ensi viikolla, en ryhdy tekemään hänen kanssaan lapsia ensimmäisen seurusteluvuoden aikana. En todennäköisesti myöskään toisen. Mielestäni näin lyhyessä ajassa ei ole mahdollista saada käsitystä siitä, haluaako tämän ihmisen kanssa viettää koko loppuelämänsä tai edes niin kauan, että lapsi on päässyt esikoulusta ala-asteelle.

Mitäs sitten, jos vuoden päästä tapaamishetkestä totean, ettei homma toimi? (Tapaamishetkestä, joka saattaa tulla eteen viikon, kuukauden tai kolmen vuoden päästä.) Olen takaisin sinkkumarkkinoilla, seuraavasta kumppanista ei ole tietoa eikä Suomi24:kään tarjoa pelastusta nopeaan pariutumiseen. Pitäisikö minun tyytyä siihen matemaattisesti lahjakkaaseen mieheen, joka on sinkku sen vuoksi, ettei ole kelvannut kenellekään muulle? Vain, jotta pääsisin kulkemaan ylpeänä vatsa pystyssä ja tuottamaan omille vanhemmilleni lapsenlapsia?

Oikeasti me kolmekymppiset sinkkunaiset emme tarvitse naistenlääkäriä. Me tarvitsemme deittitohtorin, joka etsii meille elämämme miehen ennen kuin on liian myöhäistä. Mielellään sellaisen miehen, jonka seurassa ei tunnu siltä, että on joutunut tekemään suhteettoman paljon kompromisseja vain sen vuoksi, että kello soi niin kovaa, ettei sen pirinä vaikene edes korvatulpilla.

Olisihan se hienoa, jos oma lapsi voittaisi kaikki koulun matematiikkapalkinnot. Vai olisiko? (Kuva: shutterstock.com)