Terveisiä juuri päättyneiltä puhelintreffeiltä. Vaihdoin netissä pari viestiä miehen kanssa, joka lopulta ehdotti, että voisi soittaa minulle. Koen puhelimessa puhumisen ventovieraan deitin kanssa epämiellyttäväksi ja hieman luonnottomaksi, joten annoin hänelle numeroni, mutta totesin näkeväni hänet mieluummin livenä.

Ei kestänyt kauaakaan, kun mies lähetti tekstarin ja kyseli sopivaa soittoaikaa. Sovimme lopulta puhelintreffit, sillä hänellä nähtävästi oli pakottava tarve soittaa minulle ennen livetapaamista. Puhelun aikana keskustelimme (miehen aloitteesta) vain yhteisestä liikuntaharrastuksestamme. Mies kyseli minulta melko tarkkojakin tietoja siitä, miten, missä ja kuinka paljon itse kyseistä lajia harrastan.

Kävi ilmi, että mies itse treenaa parhaimmillaan (tai ehkä voisi pikemminkin sanoa, että pahimmillaan) 20 h / viikossa, ja sopiva treenimäärä on kuulemma 8-9 tuntia viikossa. En tiedä, miten hän mahduttaa naisen tuohon kuvioon ottaen huomioon, että hän ainakin omien sanojensa mukaan käy töissä.

Kun olimme puineet harrastuskuviot pohjia myöten, keskustelu alkoi hiipua. Kysyin, mitä hän ajattelee tapaamisesta ja kerroin omat ajatukseni viestittelystä ja puhelinkeskusteluista, lähinnä siis sen, että mielestäni ne eivät johda mihinkään. (Ei auta, vaikka miehellä olisi miten karismaattinen ääni puhelimessa, jos hän päättää ilmestyä livetapaamiseen sinisessä pusakassa ja kännykkävyö lanteillaan.) Mies ei epäröinyt vaan vastasi suoraan: ”No oikeastaan tämä keskustelu on vain vahvistanut käsitystäni siitä, että meidän ei kannata tavata ja olen tässä tapaillut toista henkilöä, joten jatkan juttua hänen kanssaan.” Ihanan korrektia. Kiitos ja näkemiin!

Sikäli olen kiitollinen, etten joutunut taas yksille turhille deiteille kuulemaan edellä mainittua kommenttia livenä tunnin turhan jaarittelun ja kahvittelun jälkeen. Ehkä jatkossa pitäisikin haastatella kaikki kandidaatit ensin puhelimessa. Ainakin elevaattorimies olisi paljastanut itsensä jo alkumetreillä, jolloin olisin voinut kieltäytyä treffeistä tavaratalon kahvilassa.

Nainen kun olen, ryhdyin tietysti miettimään, mikä viesteissäni oli ollut turn-off miehelle. (Toki herää kysymys, miksi hän ylipäätään halusi soittaa minulle, jos oli epäilevällä kannalla alusta asti.) Viestimme olivat lyhyehköjä ja pitäydyimme tavanomaisissa aiheissa; harrastukset, työ, mistä olemme kotoisin jne.

En keksi muuta selitystä kuin sen, että viestissä kerroin harrastavani ko. lajia yksin, kun taas mies harrastaa sitä ryhmässä. Hän nimittäin rupesi heti puhelun alussa tenttaamaan, miksen halua harrastaa lajia ryhmässä. Ymmärrän kyllä, että hän haluaa naisen mukaansa treeneihin, jos tarkoitus on treenata 10-20 tuntia viikossa. Toivottavasti hän löytää elämänsä naisen, joka A) harrastaa samaa lajia B) harrastaa sitä yhtä fanaattisesti C) on tyytyväinen siihen, että tapaa kumppaniaan yhdessä vietettyjen öiden lisäksi vain treeneissä. Good luck!

Tähän sopii vain yksi kappale, joka onkin itse asiassa muutenkin tämänhetkinen lempparini. Kiitos Gaga. 

P.S. Olen kokonaan unohtanut raportoida, että 40-vuotias vakipanosuhdetta etsivä mies lähetti minulle heti parin päivän kuluttua ensimmäisestä viestistä (johon en vastannut) saman viestin uudestaan, joskin joillakin pienillä muutoksilla ja lisäyksillä sekä kuvan kera. Toinen kerta toden sanoo? Kun viestiä vähän tuunaa, niin vastaus saapuu varmemmin?

P.P.S. Kuvittelin olevani kovinkin nokkela ja hauska, kun laitoin suuseksiä etsineestä miehestä kertoneen postauksen otsikoksi blondin puhelinnumeron, mutta olinkin vain blondi. Numerohan on siis sju sex sju sex åtta sju åtta sju, jonka olin mielessäni ajatellut oikein, mutta päädyin sitten kirjoittamaan sen väärin (76768686). Joudun palaamaan takaisin ruotsin kielen tai matematiikan tunneille, ehkä jopa molemmille.